Terveisiä Peukaloiset-laumasta

No niin, uutena juttuna lippukuntamme sivuilla on blogi jokaisella ryhmällä, jossa me kerromme oman ryhmämme jutuista. Siitä, mistä milloinkin kukakin haluaa kirjoittaa ja sillä laajuudella, kun kirjoittajalla on aikaa=) Ja tässä siis ensimmäinen tarinointi Peukaloisista!

Keskiviikkona ennen puolta kuutta käy srk-talon pihalla melkoinen kuhina. Peukaloiset-lauman lapsia juoksentelee pihalla, leikkii hippaa ja odottaa, että kokous alkaa. Johtajista joku huutaa lauman koolle, ja nostaa peukun pystyyn. Nyt helmikuussa suurin osa jo tietää, että se on merkki siitä, että vain aikuisella on juuri nyt asiaa.

Meidän laumamme rakastaa leikkimistä. Syksyllä kokous alkoi useimmiten ulkoleikillä. Ihan ehdoton suosikkimme oli Nurkkajussi, jossa Jussi päästää ensin muut leikkijät hajaantumaan seurakuntatalon ympärille ja lähtee sitten itse perässä liikkumaan talon ympäri. Leikin säännöt ovat yksinkertaiset: jos olet irti talon nurkasta Nurkkajussin nähdessä sinut, tulee sinusta uusi Jussi. Osalla lapsista on taktiikkana liimautua tukevasti koko leikin ajaksi kiinni samaan nurkkaan, kun taas toiset haluavat olla koko ajan liikkeessä. Onneksi seurakuntatalossa on monia kulmia, joten turvapaikkoja löytyy. Nyt talvella emme ole niin paljoa leikkineet ulkona, mutta kunhan kevätaurinko alkaa taas lämmittää!

Sudenpentujen vuosi koostuu siitä, että me suoritamme vuoden aikana erilaisia jälkiä. Suoritetut jäljet ovat niitä merkkejä, joita sudenpennut saavat useita vuodessa, ja joita pääosin äidit (joskus ehkä sudarit itsekin tai isät, mummit tai kummit) ompelevat hermot piukalla kiinni paidan hihaan. Ne ovat myös niitä samoja merkkejä, joita vuoden aikaan on suoritettu aika kasa, ja sitten juuri ennen partioparaati osa niistä on hukuksissa. Näin ainakin meillä…

Jäljet koostuvat askelista eri erilaisista suorituksista, jotka liittyvät yhdessä jäljessä samaan aihepiiriin. Esimerkiksi tämän vuoden taitelija-jälkeä suorittaessamme olemme mm. muovailleet taikataikinaa, valaneet kipsiä, tehneet sarjakuvan, maalanneet täplämaalausta ja valokuvanneet. Mutta näistä jutuista lisää tuonnempana, MOI ensikertaan!

Kategoria(t): Peukaloiset Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.